Mikael Forssell lopettaa uransa

Yksi Suomen kaikkien aikojen parhaimmista jalkapalloilijoista, Mikael Forssell, lopettaa uransa. Hän ilmoitti päätöksestään virallisella Instagram-tilillään asiasta minuutin pituisella videolla.

Videolla hän myös mainitsee tulevaisuuden suunnitelmistaan ja unelmistaan. Hänen unelmana on tulevaisuudessa toimia jonkin joukkueen managerina tai valmentajana. Päätös lopettamisesta ei ilmeisesti tullut hetken johtopäätöksestä, sillä Forssell on lähtenyt rakentamaan elämää peliuran jälkeistä aikaa varten. Hän on käynyt valmentajakoulutuksissa sekä hän juuri valmistui maisteriksi urheilujohtamisen linjalta.

Forssell teki mittavan kansainvälisen uran, joka alkoi jo 17-vuotiaana, kun hän siirtyi HJK:sta Valioliigan Chelseaan. HJK:n ja Chelsean lisäksi Forssell on edustanut Crystal Palacea, Borussia Mönchengladbachia, Birminghamia, Hannoveria, Leedsiä, VFL Bochumia ja HIFK:ta. Seurajoukkueissa Forssell on tehnyt yhteensä 96 maalia. Suomen  A-maajoukkueessa Forssell on pelannut 86 ottelua, joissa syntyi 29 maalia.

Uransa parhaimman kauden Forssell pelasi Birminghamin riveissä kaudella 2003-2004. Hän viimeisteli tuolloin 17 maalia ja oli Valioliigan viidenneksi paras maalintekijä.

Alla olevalta videolta voit katsoa Forssellin videon, jossa hän ilmoittaa lopettamisestaan ja jatkosuunnitelmistaan.

Kiitos kaikista näistä vuosista!

Tuoreimmat

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.