Dortmundin ruotsalaishyökkääjä Alexander Isak siirtyy La Ligaan

19-vuotias ruotsalaishyökkääjä Alexander Isak siirtyy Saksan Bundesliigaseura Borussia Dortmundista viisivuotisella sopimuksella Espanjan liigan Real Sociedadiin. Siirtosumma on 6,5 miljoonaa euroa.

Ruotsalaiskärki jäi suurista odotuksista huolimatta Dortmundissa vähäiselle peliajalle ja hänelle kertyi Bundesliigassa kahden edellisen kauden aikana tilille yhteensä vain viisi ottelua.

Viime kaudella Isak sai alkukauden aikana vastuuta Dortmundin reservijoukkueessa ja hän pelasi tammikuusta eteenpäin kauden loppuun lainasopimuksella Hollannin liigan Willem II:ssa. Eredivisiessä Isak iski 16 ottelussa 13 maalia ja antoi seitsemän maalisyöttöä.

Isak siirtyi Dortmundiin tammikuussa 2017 Ruotsin liigan AIK:sta 8,5 miljoonan euron siirtosummalla. Hänen perässä olivat silloin Dortmundin lisäksi myös mm. Real Madrid, Liverpool ja Manchester United.

Isak on pelannut Ruotsin A-maajoukkueessa kuusi ottelua ja tehnyt kaksi maalia. ”Uudeksi Zlataniksi” nimetty Isak on Ruotsin A-maajoukkueen historian nuorin maalintekijä. Hän teki vuonna 2017 maalin Slovakiaa vastaan pelatussa harjoitusmaaottelussa 17 vuoden ja 114 päivän iässä.

Tuoreimmat

Our Dream – Story of the EURO2020 qualifiers – Tribuuttivideo Huuhkajille

Jalkapallon EM-kisat käynnistyvät 11. kesäkuuta. Katso Urheilu247:n tekemä tribuuttivideo Huuhkajille!

Video: Upeimmat hetket El Clásicossa

Real Madridin ja Barcelonan välinen El Clásico on tarjonnut vuosien varrella unohtumattomia hetkiä.

Katso minidokumentti yhdestä maailman suurimmasta ottelusta – El Clásico

El Clasico kerää TV-vastaanottimien ääreen satoja miljoonia katsojia.

Futislegenda Ronaldinho tänään 41 vuotta

Jalkapallolegenda Ronaldo de Assis Moreira, alias Ronaldinho tai Ronaldinho Gaúcho, täyttää tänään 41 vuotta. Porto Alegresta...

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.