Espanja vaihtoi valmentajaa vain kaksi päivää ennen ensimmäistä peliä

Yhtenä MM-kisojen ennakkosuosikkina pidetty Espanja koki kovan kolauksen menestyshaaveilleen, kun maan jalkapalloliitto päätti purkaa päävalmentajana toimineen Julen Lopeteguin sopimuksen vain kaksi päivää ennen heidän ensimmäistä peliään. Syynä irtisanomiselle oli Lopeteguin siirtyminen Real Madridin valmentajaksi.

Lopetegui oli solminut jatkosopimuksen Espanjan maajoukkueen kanssa, mutta Real Madrid osti hänet ulos sopimuksestaan.  Espanjan jalkapalloliiton presidentin Luis Rubialesin mukaan syynä ei ollut sopimus Real Madridin kanssa, vaan tapa, jolla asiat hoidettiin. Espanjan jalkapalloliitto sai tiedon siirtymisestä vain viisi minuuttia ennen tiedotustilaisuutta.

Lopeteguin tilalle tulee kisojen ajaksi Real Madridin entinen pelaajasuuruus Fernando Hierro. Hierro pelasi aikoinaan Espanjan maajoukkueessa 88 maaottelua ja teki niissä kunnioitettavat 30 maalia. Hierro on aikaisemmin valmentanut vain Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavaa Real Oviedoa yhden kauden ajan.

Tuoreimmat

Winnipeg Jets lainaa Kristian Vesalaisen HPK:hon

HPK on solminut toistaiseksi voimassa olevan pelaajasopimuksen Kristian Vesalaisen kanssa.

HJK nollasi HIFK:n – katso huippuhetket sunnuntain otteluista

Veikkausliigassa pelattiin sunnuntaina neljä ottelua. HIFK joutui kauden toisessa Stadin derbyssä tunnustamaan HJK:n paremmakseen 3-0-numeroin.

Arsenalista ja Manchester Unitedista tutun Danny Welbeckin ura jatkuu Valioliigassa

Danny Welbeck allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen Valioliigassa pelaavan Brightonin kanssa. Lue lisää ja katso Welbeckin TOP10-maalit.

Arizonan huippulupaus Barrett Hayton lainalle Ilvekseen

Viime kaudella Arizona Coyotesin NHL-joukkueeseen noussut Barrett Hayton on seuran ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2018 ja MM-kultaa voittaneen Kanadan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kapteeni.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.