FC Lahti antoi potkut päävalmentaja Toni Korkeakunnakselle

Veikkausliiga | FC Lahti antoi potkut päävalmentaja Toni Korkeakunnakselle - FC Lahden ja päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen tiet eroavat ennakoitua aikaisemmin. Lahtelaisseura tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.

FC Lahden ja päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen tiet eroavat ennakoitua aikaisemmin. Lahtelaisseura tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.

Jo aiemmin oli tiedossa, ettei Korkeakunnas jatka seuran päävalmentajana käynnissä olevan kauden jälkeen.

FC Lahden liigajoukkueen valmennuksesta vastaa loppukauden ajan Sami Ristilä ja Toni Huuhka. Seura päätyi ratkaisuun pitkään johtuneen vaisun jakson ja eilisen TPS-ottelun jälkeen.

FC Lahti hävisi sunnuntaina TPS:lle peräti 2-5. Lisäksi FC Lahti on pelannut ilman voittoa nyt 11 ottelua putkeen, jonka takia mitalisijat ovat karanneet lahtelaisilta jo aikoja sitten.

Kaudesta 2014 FC Lahtea valmentanut Korkeakunnas vei mustapaidat kahdesti Euroopan kentille. Neljän kauden aikana Lahti voitti kertaalleen pronssia ja kertaalleen Liigacup-lautasen. Korkeakunnaksen alaisuudessa syntyi myös seuraennätys pisimmästä tappiottomasta putkesta.

Tuoreimmat

Näin käy Veikkausliigassa – FC Inter, KuPS ja SJK haastavat HJK:n – sarjanousijoilla edessä vaikea kausi

Veikkausliigan kausi 2021 polkaistaan käyntiin lauantaina 24. huhtikuuta. Lue ennakko alkavasta kaudesta.

Our Dream – Story of the EURO2020 qualifiers – Tribuuttivideo Huuhkajille

Jalkapallon EM-kisat käynnistyvät 11. kesäkuuta. Katso Urheilu247:n tekemä tribuuttivideo Huuhkajille!

Video: Upeimmat hetket El Clásicossa

Real Madridin ja Barcelonan välinen El Clásico on tarjonnut vuosien varrella unohtumattomia hetkiä.

Katso minidokumentti yhdestä maailman suurimmasta ottelusta – El Clásico

El Clasico kerää TV-vastaanottimien ääreen satoja miljoonia katsojia.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.