HIFK Fotboll tavoittelee suunnatulla osakeannilla kahta miljoonaa euroa

Jalkapallo | HIFK Fotboll tavoittelee suunnatulla osakeannilla kahta miljoonaa euroa - Veikkausliigaan takaisin noussut HIFK Fotboll aloittaa suunnatun osakeannin. HIFK Fotboll Ab:n hallitus päätti maanantaina järjestetyn yhtiökokouksen jälkeen aloittaa uuden suunnatun osakeannin.
Kuva: Miro Lehto

Veikkausliigaan takaisin noussut HIFK Fotboll aloittaa suunnatun osakeannin. HIFK Fotboll Ab:n hallitus päätti maanantaina järjestetyn yhtiökokouksen jälkeen aloittaa uuden suunnatun osakeannin.

Annissa haetaan ensisijaisesti ryhmää sijoittajia, jotka ovat kiinnostuneita kehittämään HIFK:n edustusjalkapalloa pitkäjänteisesti. Annin kautta on tarjolla maksimissaan 18 000 uutta osaketta, jotka yhdessä muodostavat 55,61 %:ia yhtiön osakekannasta. Hallituksen ensisijaisena tavoitteena on löytää 10–30 sijoittajan joukko, jotka yhdessä sijoittaisivat n. 2 miljoonaa euroa yhtiöön.

”Jotta me pystymme kasvamaan varteenotettavaksi liigaseuraksi, meidän pitää pystyä kasvamaan noin miljoonan euron liikevaihdosta noin kahteen miljoonaan”, HIFK-jalkapallon hallituksen puheenjohtaja Christoffer Perret kertoi Helsingin Sanomille.

Hallitus käy keskusteluja kiinnostuneiden tahojen kanssa ehdoista.

Nykyiset omistajat ovat kyselleet mahdollisuutta merkitä lisää yksittäisiä osakkeita. Hallitus ei poissulje tätä vaihtoehtoa myöhemmässä vaiheessa.

Lisätietoja HIFK:n osakeannista antaa hallituksen puheenjohtaja Christoffer Perret, puh. 040-8443250, [email protected]

Tuoreimmat

A-maajoukkue Karjala-turnaukseen valittu – Mukana 12 ensikertalaista

Suomen joukkue ensi viikon Karjala-turnaukseen on valittu. Mukana on yhteensä 12 ensikertalaista ja koronatilanteen vuoksi kaikki pelaajat ovat kotimaan Liigasta.

Veikkausliiga päättyy runkosarjaan

Yhä epävarmemman terveystilanteen ja uuden karanteenitapauksen vuoksi Veikkausliigan hallitus ilmoittaa, että Veikkausliigan kausi 2020 päättyy runkosarjaan.

Winnipeg Jets lainaa Kristian Vesalaisen HPK:hon

HPK on solminut toistaiseksi voimassa olevan pelaajasopimuksen Kristian Vesalaisen kanssa.

HJK nollasi HIFK:n – katso huippuhetket sunnuntain otteluista

Veikkausliigassa pelattiin sunnuntaina neljä ottelua. HIFK joutui kauden toisessa Stadin derbyssä tunnustamaan HJK:n paremmakseen 3-0-numeroin.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.