Ilves voitti HIFK:n suljettujen ovien takana pelatussa harjoitusottelussa

Jalkapallo | Ilves voitti HIFK:n suljettujen ovien takana pelatussa harjoitusottelussa - Ykkösessä pelaava HIFK ja liigakauteen valmistautuva Ilves kohtasivat lauantai-iltana Telia 5G Areenalla harjoitusottelussa. Ilves voitti kevyessä lumisateessa pelatun ottelun lukemin 3-1.

Ykkösessä pelaava HIFK ja liigakauteen valmistautuva Ilves kohtasivat lauantai-iltana Telia 5G Areenalla harjoitusottelussa. Ilves voitti kevyessä lumisateessa pelatun ottelun lukemin 3-1.

Ottelu pelattiin HIFK:n toivomuksesta suljettujen ovien takana eikä harjoitusottelusta kerrottu etukäteen julkisuuteen.

HIFK meni 1-0-johtoon sivuvapaapotkun jälkitilanteesta, mutta Ilves nousi lopulta selkeään voittoon Lauri Ala-Myllymäen, Marius Noubissin ja Aleksis Lehtosen maaleilla.

– Pelin alku oli vaikea ja syötöt karkailivat. Ulkoilma ja märkä kenttä vaativat totuttelua. Teimme itsellemme vaikeuksia. Toinen jakso olikin jo aivan erilainen. Pääsimme niskan päälle ja maalejakin syntyi. Minuuttien kertyessä prässimme voimistui, työskentelimme huolellisemmin ja saimme rohkeutta lisää. Kehitystä tapahtui pelin aikana, mikä on aina hyvä merkki kevään edetessä. Pyrimme varmaankin jo ensi viikolla siirtymään Pirkkahallista Kaupin keinonurmelle treenaamaan, joten tämä oli hyvä lähtölaukaus sille, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss kertasi ottelutapahtumia seuran verkkosivuilla.

Ilveksen riveissä pelasi ottelussa ensimmäistä kertaa 25-vuotias senegalilainen keskikenttäpelaaja Issa Thiaw. Usean kauden ajan Romaniassa pelannut Thiaw liittyi Ilveksen harjoitusvahvuuteen tiistaina.

Thiaw pelasi vajaan tunnin ja vaikutti lupaavalta.

– Ihan ok esitys siihen nähden, että Issa on ollut vasta muutaman päivän mukana. Haemme vielä yhteistä säveltä, mutta kielitaitoa löytyy ja jalat toimivat. Issasta näkee, että hän on pelannut hyvässä sarjassa. Hän pystyy liikuttamaan palloa vähillä kosketuksilla. Pelipaikka löytyy keskikentän keskiakselilta. Kutos-, kasi- ja kymppipaikka luonnistuvat. Potentiaalinen kaveri, Wiss tuumasi.

Tuoreimmat

Winnipeg-hyökkääjä Joona Luoto lainalle HIFK:hon

NHL-seura Winnipeg Jets lainaa marraskuun loppuun asti hyökkääjä Joona Luodon HIFK:hon. 22- vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella NHL:ssä 16 ottelua.

FC Inter jatkaa Jose Riveiron komennossa

FC Inter on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen päävalmentaja José Riveiron kanssa. Myös hänen valmennustiimissään toimivat apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver ovat tehneet jatkosopimukset samalle ajalle.

Kaksinkertainen Stanley Cup-voittaja Patric Hörnqvist siirtyy Floridaan

33-vuotias ruotsalaishyökkääjä Patric Hörnqvist jatkaa NHL-uraansa Florida Panthersin riveissä. Lue lisää.

KuPSin eurounelma elää – UEL-lohkovaihe yhden voiton päässä!

Kuopion Palloseuran huippuotteet eurokentillä saivat jatkoa, kun KuPS kukisti Eurooppa-liigan 3. karsintakierroksen ottelussa Liettuan mestarijoukkue FK Suduvan 1–0 (1–0). KuPS eteni voitolla Eurooppa-liigan pudotuspelikierrokselle, eli neljänteen ja viimeiseen karsintavaiheeseen.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.