Jalkapallon naisten MM-kisat 2023 pelataan kahdessa maassa

Jalkapallo | Jalkapallon naisten MM-kisat 2023 pelataan kahdessa maassa - Jalkapallon naisten MM-kisat pelataan vuonna 2023 Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Jalkapallon naisten MM-kisat pelataan vuonna 2023 Australiassa ja Uudessa-Seelannissa. Näin ollen naisten MM-turnaus jaetaan ensimmäistä kertaa kahden järjestäjämaan kesken.

Australia ja Uusi-Seelanti voittivat FIFA:n komitean äänestyksessä vastaehdokkaansa Kolumbian äänin 22–13. Kisat järjestetään alustavasti heinäkuun 10. ja elokuun 20. välisenä aikana. Järjestäjämaat saavat automaattisesti paikan lopputurnaukseen.

Vuoden 2023 MM-turnauksessa on myös mukana ensimmäistä kertaa 32 joukkuetta, kun Ranskassa vuonna 2019 järjestetyissä kisoissa joukkuemäärä oli 24. Kisat on tarkoitus pelata 12 kaupungissa, joista seitsemän on Australiassa ja viisi Uudessa-Seelannissa.

Alunperin vuoden 2023 kisojen järjestämistä tavoittelivat myös Japani ja Brasilia, mutta kumpikin maa päätti veti hakuprosessinsa pois koronaviruksen aiheuttamien taloushaasteiden takia.

Yhdysvallat on juhlinut maailmanmestaruutta kaksissa edellisissä MM-kisoissa.

Katso videolta Australian ja Uuden-Seelannin hakemusvideo. Hyvältä näyttää!

Tuoreimmat

162 ottelua NHL:ssä pelannut Joe Morrow siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Joe Morrow’n kanssa. 28-vuotias kanadalaispuolustaja on pelannut urallaan 162 NHL-ottelua, 174 AHL-ottelua ja 22 KHL-ottelua.

Veikkausliigan pelaajasiirrot kaudella 2020-2021

Katso päivittyvästä artikkelista kaikki Veikkausliigan pelaajasiirrot kaudella 2020-2021.

Red Bull Läpimurto: Jakso 15 – Wisehockeyn älykiekkotilastot

Mitä älykiekkotilastoja Liiga-pelaajat seuraavat itse? ed Bull Läpimurto -dokumenttisarjan kolmannen kauden 15. jaksossa tutustutaan Wisehockeyn älykiekkotilastoihin.

Video: FC Barcelonan tiki-taka jalkapallo oli parhaimmillaan taidetta

FC Barcelona oli usean vuoden ajan maailman paras joukkue. Barcan pelaamista oli yksinkertaisesti maagista katsella, kun Lionel Messi, Andres Iniesta, Sergio Busquets, Cesc Fabregas ja keskikentän moottorina operoinut Xavi pitivät vastustajia pilkkanaan.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.