Joona Veteli siirtyy Ilvekseen: ”Nyt se lopulta onnistui”

Jalkapallo | Joona Veteli siirtyy Ilvekseen:
Kuva: Ilves / www.ilvesedustus.fi

Veikkausliigassa pelaava Tampereen Ilves on solminut 2-vuotisen sopimuksen keskikenttäpelaaja Joona Vetelin kanssa. 24-vuotias kemiläislähtöinen Veteli on viimeiset kolme kautta pelannut Norjassa Fredrikstad FK:n riveissä toiseksi korkeimmalla sarjatasolla. Veteli sai tarjouksia useilta Veikkausliigan joukkueilta, mutta koki Ilveksen olevan tällä hetkellä hänelle paras vaihto pelaajakehityksen kannalta.

Monikäyttöinen nuori pelaaja pystyy pelaamaan kaikilla keskikentän pelipaikoilla, joten hän antaa valmennukselle lisää mahdollisuuksia erilaisiin peliryhmittymiin. Veteli on myös erinomainen lisä erikoistilanteiden antajaksi, varsinkin vapaapotkujen antajana hän on erinomainen.

Hänen läpimurtokautensa oli 2015, jolloin hän FF Jaron riveissä oli yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista. Kauden 2016 Veteli vielä pelasi Veikkausliigaa kotikaupunkinsa joukkueessa PS Kemissä, jonka jälkeen hän siirtyi Norjaa pelaamaan.

Veikkausliigan otteluita hänelle kertyi yhteensä 54 ja Norjassa otteluita merkittiin 42. Norjassa hän olikin hyökkäävämmässä roolissa ja tekikin peräti 13 maalia pelaamissaan otteluissa. 2016 kaudella hän oli myös Suomen U21-maajoukkueen mukana kuudessa ottelussa. Näistä neljässä hän myös pelasi. Tuolloin samassa joukkueessa pelasivat nykyisistä ilvespelureista myös Felipe Aspegren sekä Tatu Miettunen.

Päävalmentaja Jarkko Wiss on mielissään saatuaan Vetelin riveihinsä.

Olemme aikaisemminkin kyselleet Joonaa ja nyt se lopulta onnistui. Hänellä on valtavan hyvä tekemisen moraali ja hän halunsa osallistua joukkueen niin puolustus- kuin hyökkäyspelaamiseen on korkea. Hän sopii erinomaisesti Ilveksen pelityyliin. Hän on erittäin monikäyttöinen pelaaja ja odotan häneltä myös tehoja hyökkäyspäädyssä. Norjan vuosinaan hän siinä suhteessa kehittynyt paljon, Wiss kertoo Ilveksen verkkosivuilla.

Lähde: Ilveksen tiedote

Tuoreimmat

Francesco Totti 44 vuotta – katso ”Il Capitanon” uran 10 hienointa maalia!

Francesco Totti täyttää 44 vuotta. AS Roman ja Italian maajoukkueen jalkapallolegenda Francesco Totti lopetti vuonna 1993 alkaneen ammattilaisuransa kauden 2017 päätteeksi. "Il Capitanon" viimeiseksi otteluksi...

Winnipeg-hyökkääjä Joona Luoto lainalle HIFK:hon

NHL-seura Winnipeg Jets lainaa marraskuun loppuun asti hyökkääjä Joona Luodon HIFK:hon. 22- vuotias hyökkääjä pelasi viime kaudella NHL:ssä 16 ottelua.

FC Inter jatkaa Jose Riveiron komennossa

FC Inter on solminut ensi kauden kattavan jatkosopimuksen päävalmentaja José Riveiron kanssa. Myös hänen valmennustiimissään toimivat apuvalmentaja Sergio Almenara ja fysiikkavalmentaja Michel Bellver ovat tehneet jatkosopimukset samalle ajalle.

Kaksinkertainen Stanley Cup-voittaja Patric Hörnqvist siirtyy Floridaan

33-vuotias ruotsalaishyökkääjä Patric Hörnqvist jatkaa NHL-uraansa Florida Panthersin riveissä. Lue lisää.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.