Jyväskylän yliopisto ja Palloliitto rakentavat yhteistyössä valmentajan polkua

Palloliitto tiedottaa kotisivuillaan, että Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta ja Suomen Palloliitto rakentavat yhdessä yliopistollista valmentajan polkua, jonka tavoitteena on tuottaa lisää huippuosaajia suomalaiseen jalkapalloiluun.

Tiedekunnan opiskelijat voivat tulevaisuudessa opintojaan täydentämällä suorittaa valmentajatutkinnon yliopistossa.

Koulutuksen pilottivaihe alkaa jo tänä syksynä, jolloin ensimmäiset liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijat voivat hakeutua Futisvalmentajan starttikurssille osana opintojaan. Lukuvuonna 2019–2020 mukaan valitaan 10–15 opiskelijaa, jotka voivat kouluttautua UEFA B-valmentajatasolle asti.

– Koska opiskelijoilla on jo liikunta-alan perusosaamista sekä pedagogisia taitoja, voimme valmennuskursseilla keskittyä enemmän lajispesifiin koulutussisältöön, Palloliiton Keski-Suomen valmennuskeskuksen päällikkö Matti Lähitie kertoo.

Tiedekunnan varadekaani, professori Mirja Hirvensalo on tyytyväinen uudesta mahdollisuudesta tarjota opiskelijoille jalkapallovalmentajan koulutus osana yliopiston perusopintoja.

– Palloliiton yhteydenotto oli mieluisa ja näemme valmentajapolun erinomaisena mahdollisuutena opiskelijoille tulevaisuutta varten. Opiskelijoille ilmainen lisäkoulutus täydentää heidän osaamistaan ja tuottaa osaavia valmentajia, Hirvensalo listaa.

Palloliiton urheilutoimenjohtaja Hannu Tihinen pitää yhteistyön aloittamista suurena askeleena kestävälle pelaajakehitykselle.

– Olemme keskellä suurta muutosta, emmekä pelkästään koko Palloliiton suurimman organisaatiomuutoksen kannalta. Olemme uudistaneet jalkapallon opetussuunnitelmamme, joka on vahvasti sidottu lasten ja nuorten kehitysvaiheisiin sekä uusimpiin koulutusmenetelmiin.

– Valmentajakoulutuksen integroiminen yliopisto-opintoihin on osa suunnittelemaamme akateemisten valmentajien polkua ja tärkeä askel lajin arvostuksen lisäämiseen yhteiskunnassamme. Tämä on hieno lähtölaukaus lähitulevaisuudessa entisestään vahvistuvalle yhteistyöllemme Jyväskylän yliopiston kanssa.

KOULUTUSSISÄLLÖT AJOITTUVAT OPISKELUN ERI VAIHEISIIN

Suunnitelman mukaan opiskelijat opiskelisivat ensimmäisenä vuotena Futisvalmentajan starttikurssin sisällöt. Toisena lukuvuotena olisivat vuorossa Palloliiton Ikävaihekoulutukset ja kolmantena vuonna UEFA C-lisenssikoulutus.

UEFA B-lisenssikoulutuksen sisältöjä liikuntapedagogiikan sekä valmennus- ja testausopin opiskelijat voivat opiskella muiden syventävien opintojensa aikana. Kurssien sisällöt ja niiden integrointi on valmisteltu yhteistyössä liikuntatieteellisen tiedekunnan ja Palloliiton koulutustiimin kanssa.

– Koulutusten jakautuminen tasaisesti eri vuosille mahdollistaa muiden opintojen etenemisen normaaliin vauhtiin, Mirja Hirvensalo toteaa.

– Valmentajapolun läpikäyneet liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijat tulevat olemaan todellisia huippuosaajia, joita me tarvitsemme lisää suomifutikseen, Matti Lähitie innostuu.

Yliopistossa järjestettävä valmentajan polku käynnistyy lukuvuonna 2018-2019 UEFA C- ja UEFA B-pilotteina.

Lähde: Palloliiton kotisivut

Tuoreimmat

Winnipeg Jets lainaa Kristian Vesalaisen HPK:hon

HPK on solminut toistaiseksi voimassa olevan pelaajasopimuksen Kristian Vesalaisen kanssa.

HJK nollasi HIFK:n – katso huippuhetket sunnuntain otteluista

Veikkausliigassa pelattiin sunnuntaina neljä ottelua. HIFK joutui kauden toisessa Stadin derbyssä tunnustamaan HJK:n paremmakseen 3-0-numeroin.

Arsenalista ja Manchester Unitedista tutun Danny Welbeckin ura jatkuu Valioliigassa

Danny Welbeck allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen Valioliigassa pelaavan Brightonin kanssa. Lue lisää ja katso Welbeckin TOP10-maalit.

Arizonan huippulupaus Barrett Hayton lainalle Ilvekseen

Viime kaudella Arizona Coyotesin NHL-joukkueeseen noussut Barrett Hayton on seuran ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2018 ja MM-kultaa voittaneen Kanadan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kapteeni.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.