Kärppien puolustaja Shaun Heshka sivussa kaksi viikkoa

Jääkiekko | Kärppien puolustaja Shaun Heshka sivussa kaksi viikkoa - Liigaa johtava Oulun Kärpät päivitti torstaina joukkueen loukkaantumistilanteen. Viime viikon lauantain HIFK:ta vastaan loukkaantunut kanadalaispuolustaja Shaun Heshka on ensimmäisen arvion perusteella sivussa noin kaksi viikkoa.

Kärppien sairastuvan ovi käy kumpaankin suuntaan.

Liigaa johtava Oulun Kärpät päivitti torstaina joukkueen loukkaantumistilanteen. Viime viikon lauantain HIFK:ta vastaan loukkaantunut kanadalaispuolustaja Shaun Heshka on ensimmäisen arvion perusteella sivussa noin kaksi viikkoa.

Heshkan lisäksi tshekkipuolustaja Jakub Krejcik on sivussa arviolta runkosarjan loppuun. Heshka ja Krejcik ovat Kärppien eniten peliaikaa tällä kaudella ottelua kohden kellottaneet puolustajat.

Sairastuvan ovi käy lähiaikoina myös toiseen suuntaan. Jussi Jokinen ja Otto Karvinen ovat palaamassa kaukaloon jo mahdollisesti ensi viikon aikana.

Kärpät kohtaa ensi viikon keskiviikkona HPK:n kotona, perjantaina KalPan vieraskaukalossa ja lauantaina JYPin kotona.

Lähde: Kärppien tiedote

Tuoreimmat

Our Dream – Story of the EURO2020 qualifiers – Tribuuttivideo Huuhkajille

Jalkapallon EM-kisat käynnistyvät 11. kesäkuuta. Katso Urheilu247:n tekemä tribuuttivideo Huuhkajille!

Video: Upeimmat hetket El Clásicossa

Real Madridin ja Barcelonan välinen El Clásico on tarjonnut vuosien varrella unohtumattomia hetkiä.

Katso minidokumentti yhdestä maailman suurimmasta ottelusta – El Clásico

El Clasico kerää TV-vastaanottimien ääreen satoja miljoonia katsojia.

Futislegenda Ronaldinho tänään 41 vuotta

Jalkapallolegenda Ronaldo de Assis Moreira, alias Ronaldinho tai Ronaldinho Gaúcho, täyttää tänään 41 vuotta. Porto Alegresta...

Lue myös nämä