Lewandowski jättämässä Bayernin? ”Haluaa uuden haasteen uralleen”

Jalkapallo | Lewandowski jättämässä Bayernin?

Puolan maajoukkuehyökkääjä Robert Lewandowski on ilmoittanut Bayern Münchenille aikovansa jättää seuran kesän siirtoikkunassa. Asiasta kertoo saksalainen SportBild-lehti, jonka lisäksi myös Lewandowskin pelaaja-agentti Pini Zahavi vahvisti puolalaisen lähtöaikeet.

– Robert haluaa uuden haasteen uralleen ja Bayernin johtohenkilöt ovat tästä jo tietoisia. Hänen motivaatio ei ole kiinni rahasta, eikä tietystä seurasta. On selvää, että jokainen huippuseura haluaa parhaan maalintekijän riveihinsä, Zahavi kommentoi SportBildille.

29-vuotias Lewandowski voitti päättyneellä kaudella Bundesliigan maalikuninkuuden 29 maalilla. Yhteensä Lewandowski on tehnyt Bayern Münchenin paidassa 195 pelaamassaan ottelussa hurjat 151 maalia.

Lewandowskin sopimus Bayernin kanssa ulottuu kesään 2021 asti. Hän on siis tuskin liikahtamassa millään pienellä rahalla pois Saksan mestarin riveistä. Transfermarkt arvioi Lewandowskin markkina-arvoksi 90 miljoonaa euroa.

Ainakin maaliskuussa Bayernin puheenjohtaja Karl-Heinz Rummenigge kiisti vielä Lewandowskin siirtohuhut Kickerin haastattelussa.

– Tiedostamme Lewandowskin kyvyt. Olen iloinen, että meillä on hänen kanssaan vielä pitkä sopimus. On turha huolehtia – hän tulee pelaamaan meillä vielä ensi kaudella, Rummenigge vakuutteli.

Englantilaisen Sky Sportsin mukaan mm. Chelsea ja Manchester United ovat vahvasti kiinnostuneita puolalaishyökkääjästä. Lewandowski siirtyi Bayerniin kesällä 2014 Borussia Dortmundista ilmaisella siirrolla.

Lewandowskin tähdittämä Puola pelaa Venäjän MM-kisojen D-lohkossa, jossa ovat mukana myös Senegal, Japani ja Kolumbia. Coolbetin kertoimien valossa Kolumbia on lohkon ennakkosuosikki, sillä se saa lohkon voitosta kertoimen 2,50. Puolan lohkovoiton kerroin on 2,90.

Ota myös haltuun Coolbetin kampanjatarjoukset.

Videolta näet Lewandowskin kaikki 29 maalia Bundesliigasta tältä kaudelta.

Tuoreimmat

Kärpät lainaa Janne Kuokkasen New Jersey Devilsistä

Janne Kuokkanen, 22, vahvistaa Kärppien hyökkäystä marraskuun maaottelutaukoon saakka. Kuokkanen on NHL-seura New Jersey Devilsin sopimuspelaaja. Lue lisää.

NHL 21 -pelin virallinen pelitraileri – ilmaveivejä ja Kucherov-kikkoja

NHL 21 julkaistaan PS4:lle ja Xboxille 16. lokakuuta. Pelin voi ennakkotilata EA Sportsin nettisivuilta.

Ilmari Niskanen siirtyy ulkomaille – KuPS saa seurahistoriansa suurimman korvauksen

Kuopion Palloseuran laitahyökkääjä Ilmari Niskanen siirtyy ulkomaille. Savon Sanomien tietojen mukaan Niskasen uusi seura on Saksan 3. Bundesliigassa pelaava Ingolstadt.

Video: Armand Duplantis hyppäsi seiväshypyn ME:n!

20-vuotias ruotsalainen seiväshyppääjä Armand Duplantis ylitti Rooman seiväshyppykisassa 615. Tulos on ulkoratojen uusi maailmanennätys.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.