Ranskassa kiellettiin urheilutapahtumien järjestäminen syyskuuhun asti

Champions League | Ranskassa kiellettiin urheilutapahtumien järjestäminen syyskuuhun asti - Ranskan pääministeri Edouard Philippe linjasi tiistaina, ettei Ranskassa saa järjestää urheilutapahtumia edes tyhjille katsomoille ennen syyskuuta.

Ranskan pääministeri Edouard Philippe linjasi tiistaina, ettei Ranskassa saa järjestää urheilutapahtumia edes tyhjille katsomoille ennen syyskuuta. Näin ollen kaikki Ranskan urheilusarjojen kaudet päättyvät välittömästi.

Tiistaina voimaan tullut päätös koskee myös kaikkea muuta ammattilaisurheilua Ranskassa. Palloilulajien pääsarjoista jalkapalloa ja rugbya lukuunottamatta lähes kaikkien muiden lajien osalta oli jo aiemmin tehty päätös kauden päättymisestä.

Ranskan jalkapallokausi on siis ohi, mutta Euroopan jalkapalloliitto Uefa aikoo yhä pelata kauden loppuun. Uefan tavoitteena on päättää kausi elokuussa, joten Ranskan hallituksen päätöksellä on vaikutusta myös eurokilpailuihin. Ranskalaisseuroista Mestarien liigassa ovat yhä mukana PSG ja Lyon.

The Guardianin tietojen mukaan Ranskan pääsarjaa hallinnoivan LFP:n aikoo keskustella sarjanousujen, europelipaikkojen ja sarjoista putoamisten kohtalosta toukokuussa.

Tiistaina saatiin myös uutta tietoa koskien eurosarjoja. Uefa antoi takarajan, jonka mukaan jalkapallosarjojen tulee tehdä päätös kauden loppuunviemisestä 25. toukokuuta mennessä.

Tuoreimmat

TPS:n ja Zach Budishin tiet eroavat: ”Meillä ei ollut tarjolla sopivaa ruutua hänelle”

Turun Palloseuran ja yhdysvaltalaishyökkääjä Zach Budishin tiet eroavat. TPS:n ja Budishin välinen, tulevaa kautta koskenut pelaajasopimus purettiin yhteisymmärryksessä.

Ykkönen: Gnistanille ja MuSa:lle liigakokemusta

Lähes kaksi vuotta loukkaantumisen takia pelaamatta ollut Masar Ömer siirtyy Ykkösen nousijajoukkue Gnistaniin ja 39 liigaottelua pelannut Fareed Sadat Musan Salamaan.

Veikkausliigan avauskierroksella tehtiin yhteensä 21 maalia

Veikkausliigan ensimmäisen ottelukierroksen kuudessa pelissä tehtiin yhteensä 21 maalia, eli ottelukohtainen maalikeskiarvo oli 3,5 osumaa.

Video: Teemu Selänne teki spagaatin suorassa TV-lähetyksessä

Jääkiekkolegenda Teemu Selänne teki vuonna 2018 Pyeongchangin talviolympialaisissa erikoisen tempun suorassa Eurosportin TV-lähetyksessä, kun hän hävisi aiemmin asetetun vedon.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.