Tomi Maanoja jatkaa HIFK:ssa – ”Tavoitteena nousu Veikkausliigaan”

Jalkapallo | Tomi Maanoja jatkaa HIFK:ssa -
Kuva: Riku Laukkanen

Tomi Maanoja jatkaa HIFK:ssa

Maalivahti Tomi Maanoja, 31, edustaa HIFK:ta myös kaudella 2018. Ykköseen viime kauden päätteeksi pudonnut helsinkiläisseura tiedottaa Maanojan jatkosopimuksesta verkkosivuillaan.

Ensimmäistä kertaa Ykkösen tasolla nähtävä veskari tuo tähtirintojen maalin edustalle kokemuksensa lisäksi roppakaupalla kokoa ja ääntä.

Vantaalaisen VJS:n riveissä pelaajakasvatuksensa saanut Maanoja on tehnyt pitkän uran kotimaisessa pääsarjassa. Lempinimellä ”Psyko” tunnettu maalivahti debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 2005 vantaalaisen AC Allianssin väreissä. Muita Maanojan edustamia liigaseuroja ovat FC Honka, RoPS, KuPS ja FC Lahti. Maanoja siirtyi HIFK:hon elokuussa 2016 ja on edustanut tähtirintoja siitä lähtien. Kookas, 195-senttinen maalivahti on pelannut Veikkausliigassa 188 ottelua, joista 30
HIFK:ssa.

Veikkausliigan lisäksi Maanoja on kokenut jalkapalloelämää myös Ruotsissa ja Norjassa. Hän edusti AIK:ta elokuusta 2008 kauden 2010 loppuun saakka, ja oli mukana voittamassa tuplamestaruutta ”Gnagetin” riveissä kaudella 2009. Norjassa Maanoja edusti toiseksi korkeimman sarjatason Sandefjordia kaudella 2012. Suomen A-maajoukkueessa Maanoja on esiintynyt kerran. Tämä tapahtui Tokiossa helmikuussa 2009, jolloin sinivalkoisten vastustajana oli Japani.

– Halusin jatkaa IFK:ssa, koska viime kaudesta jäi niin paljon hampaankoloon. Tunnen myös vahvaa yhteenkuuluvuutta muun joukkueen kanssa. Haluan olla mukana viemässä IFK:ta sinne minne seura kuuluu. Tulevan kauden tavoitteena on nousu Veikkausliigaan. Mutta ehkä vielä tärkeämpää on olla taas IFK:n näköinen joukkue, mitä emme viime vuonna olleet. Kun tämä toteutuu, on meillä hyvät mahdollisuudet nousuun, Maanoja kommentoi HIFK:n verkkosivuilla.

– Psyko on äärimmäisen kilpailuhenkinen maalivahti, äijä ja päällikkö, joka pitää huolen siitä että maalin edessä kukaan ei saa olla rauhassa – eivät omat eivätkä vieraat! Hän on tehnyt komean pelaajauran Ruotsia myöten, ja on hienoa että saimme pidettyä tämän tason kaverin ryhmässämme. Maalivahtiosastomme on tämän sopimuksen myötä kunnossa. Daniel Kollar on antanut vahvat näytöt talven peleissä ja nyt saadaan Psykon myötä hyvä kilpailutilanne aikaiseksi, HIFK:n päävalmentaja Teemu Kankkunen sanoo.

Tuoreimmat

Roope Riski Veikkausliigan Vuoden pelaaja – Usman Sale Vuoden tulokas

Vuoden 2021 Captain's Ball -gaalassa jaettiin palkinnot Veikkausliigan Vuoden Pelaajalle ja Vuoden tulokkaalle.

Anthony Olusanya siirtyy HJK:hon: ”Hänellä on poikkeuksellinen kyky päästä maalipaikoille”

HJK ja Anthony Olusanya, 20, ovat tehneet sopimuksen, joka kattaa kaudet 2021 ja 2022, ja siinä on optio kaudesta 2023.

Video: Markus Nurmi teki Liiga-historian nopeimman maalin – kiekko verkkoon neljässä sekunnissa!

TPS:n hyökkääjä Markus Nurmi onnistui lauantain Liiga-kierroksella maalinteossa ainoastaan neljän sekunnin pelin jälkeen ottelussa Porin Ässiä vastaan.

TPS:n pisteputki jatkuu, Tapparalle viides voitto putkeen – katso lauantain Liiga-pelien maalikoosteet

Liigassa pelattiin lauantaina seitsemän ottelun kierros. Voittoihin ylsivät HIFK, Ilves, SaiPa, Lukko, TPS, Tappara ja Sport. TPS venytti pisteputkensa jo yhden ottelun mittaiseksi ja Tapparan voittoputki venähti viiteen peliin.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.