Tottenham solmi kaksi tärkeää jatkosopimusta

Jalkapallo | Tottenham solmi kaksi tärkeää jatkosopimusta - Tottenhamin kannattajat saivat aihetta riemuun, kun viime kaudella Valioliigassa kolmanneksi sijoittunut lontoolaisseura tiedotti tehneensä pitkät jatkosopimukset Son Heung-minin sekä Erik Lamelan kanssa.

Tottenhamin kannattajat saivat aihetta riemuun, kun viime kaudella Valioliigassa kolmanneksi sijoittunut lontoolaisseura tiedotti tehneensä pitkät jatkosopimukset Son Heung-minin sekä Erik Lamelan kanssa.

Etelä-Koreaa juuri päättyneissä jalkapallon MM-kisoissa edustanut Heung-min allekirjoitti Spursin kanssa viisivuotisen jatkosopimuksen. 26-vuotias laitapelaaja siirtyi Tottenhamiin elokuussa 2015 Bayer Leverkusenista ja hän on tehnyt Tottenhamille 47 maalia 140 ottelussa.

26-vuotias Lamela on pelannut urallaan Argentiinan paidassa 23 maaottelua. Parhaiten oikealla laidalla viihtyvä Lamela solmi Tottenhamin kanssa vuoteen 2022 asti ulottuvan sopimuksen. Kesällä 2013 AS Romasta Tottenhamiin siirtynyt Lamela on tehnyt Tottenhamille 23 maalia 154 ottelussa.

Tottenham pelaa ensi kaudella ainoana lontoolaisseurana Mestarien liigassa. Spurs muuttaa ensi kaudella uudelle, 62 000 katsojaa vetävälle stadionille. Tottenham pelasi viime kauden evakossa Wembleyllä.

Tuoreimmat

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.