TPS vahvistuu ruotsalaispuolustaja Jens Olssonilla

Jääkiekko | TPS vahvistuu ruotsalaispuolustaja Jens Olssonilla - 35-vuotias ruotsalaispuolustaja Jens Olsson vahvistaa turkulaisten takalinjoja loppukauden mittaisella sopimuksella.

35-vuotias ruotsalaispuolustaja Jens Olsson vahvistaa turkulaisten takalinjoja loppukauden mittaisella sopimuksella.

TPS-puolustuksen vahvistaminen tuli ajankohtaiseksi Christoffer Perssonin poistuttua mustavalkoisten riveistä perjantaisen TPS-JYP-ottelun jälkeen.

– Olsson on hyvin luisteleva ja hyvin kiekkoa liikuttava pakki. Hän on tottunut pelaamaan vastustajan parhaita pelaajia vastaan Ruotsin SHL:ssä monen vuoden ajan, HC TPS:n pelaajatarkkailija Tomi Kallio kertoo seuran verkkosivuilla.

Vasemmalta ampuva Olsson on pelannut urallaan kaikkiaan 446 ottelua Ruotsin pääsarjassa. Kuluvaksi kaudeksi 182-senttinen ja 86-kiloinen Olsson siirtyi Sveitsin Geneve-Servetten riveihin, jossa puolustaja kirjautti seitsemässä ottelussa yhden syöttöpisteen.

– Olen todella onnellinen tästä siirrosta. Haluan tuoda oman panokseni siihen, että TPS alkaa voittamaan pelejä ja suunta kääntyy ylöspäin, kertoo Olsson.

– Urheilussa kaikki on loppujen lopuksi pienestä kiinni. Joukkueemme kokoonpanon laatu riittää takuuvarmasti ja nyt on vain käännettävä tiukat ottelut meidän eduksemme. Edessä oleva haaste oli iso syy siihen, että siirryn TPS-paitaan, painottaa maanantaina Turkuun saapuva puolustaja.

Lähde: TPS:n tiedote

Tuoreimmat

Jouko Myrrä jatkaa Ilveksen päävalmentajana

Ilves ja seuran liigajoukkueen päävalmentaja Jouko Myrrä, 51, ovat solmineet kaksivuotisen jatkosopimuksen. Apuvalmentajista Marko Ojanen, 47, jatkaa Ilveksessä kaksivuotisella sopimuksella ja Pasi Saarinen, 43, vuoden mittaisella sopimuksella.

Video: Lukas Hradecky teki oman maalin: ”Olut maistuu tämän jälkeen hyvältä”

Suomen miesten jalkapallomaajoukkueen ykkösmaalivahti Lukas Hradecky teki lauantaina todella epäonnisen oman maalin, kun Hradeckyn edustama Leverkusen kohtasi vieraissa Bielefeldin.

Jukurit yllätti Ilveksen – katso lauantain Liiga-pelien maalikoosteet

Liigassa pelattiin lauantaina seitsemän ottelun kierros. Suurin yllätys koettiin Mikkelissä, kun sarjajumbo Jukurit kaatoi Liigan kärkijoukkue Ilveksen 5-3.

KTP nousee Veikkausliigaan viiden vuoden tauon jälkeen

FC KTP tekee paluun Veikkausliigaan voitettuaan liigakarsinnat TPS:aa vastaan. Turussa pelattu toinen osaottelu päättyi 1-1 ja kotkalaiset voittivat liigakarsinnat vierasmaalisäännön turvin.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.