JAA

Argentiina lähtee tämän päivän otteluun selkeänä ennakkosuosikkina buukkereiden mukaan ja sitä se kyllä on. Materiaaliltaan eteläamerikkalaiset ovat huomattavasti Islantia edellä.

Jalkapallon MM-kisat 2018 Venäjä

Argentiinalta ja varsinkin Barcelona-tähti Lionel Messiltä odotetaan näissä kisoissa paljon. Argentiina onkin D-lohkon selkeä voittajasuosikki. Coolbetin kerroin Argentiinan lohkovoitolle on 1,65.

Vaikka Islanti on auttamatta altavastaajan asemassa kello 16.00 alkavassa ottelussa, tulee se silti laittamaan Argentiinan puolustuksen koville. Vaikka joukkueella ei ole mitenkään kovin nimekkäitä pelaajia, on heidän hyökkäys silti tehokasta. Islannin toiveet nojaavat vahvasti Gylfi Sigurðssonin varaan, jolta odotetaan jälleen namupasseja sekä maaleja.

Argentiinan maalia vartioi tänään todennäköisesti Willy Caballero, joka on pelannut kuluvalla kaudella vain 16 ottelua. Se varmasti myös näkyy Islannin laukaustilastoissa.

Ottelun hahmo tulee varmasti olemaan Messi, joka tarjoilee Sergio Aguerolle muutamia upeita syöttöjä maalipaikoille. Toisella laidalla häärivä Angel di Maria tulee myös ruokkimaan tätä kaksikkoa. Argentiina vyöryttänee hyökkäyksiään laitojen kautta, joten kuinka pitkään Islannin tiivis keskuspuolustus kestää?

Veikkaamme, että molemmat joukkueet tulevat tänään tekemään maalin ja ottelussa nähdään vähintään kolme maalia. Coolbet tarjoaa molempien maalinteolle kertoimeksi 2.33. Se, että molemmat tekevät maalin ja Argentiina voittaa tuo kertoimeksi 3.40.

 

Ensitalletusbonus – Talleta 10 €, pelaa 60 € TAI 200% 100€ asti:

Uusi asiakas saa valita haluamansa bonuksen. 200% 100€ asti maksibonuksen saa tekemällä 50 € talletuksen, jolloin pelitilille tulee 150 € pelattavaa. Katso lisää tästä linkistä.

Katso myös muut ajankohtaiset kampanjat ja miten voit voittaa pelirahaa tästä linkistä.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.