Video: Sami Hyypiä täyttää tänään 47 vuotta – Tästä voit palata hänen tunteikkaisiin jäähyväisiinsä

Suomalainen jalkapallosuuruus Sami Hyypiä viettää syntymäpäiviään tänään. Voikkaalta maailmalle lähtenyt Hyypiä täyttää 47 vuotta.

Hyypiä lähti MyPan riveistä vuonna 1995 hollantilaisen Willem II:n riveihin, josta tuli siirto Liverpoolin riveihin vuonna 2001. Hyypiä edusti Liverpoolia yhteensä kymmenen kauden ajan, jonka aikana suomalaisesta tuli fanien kestosuosikki. Uransa Hyypiä päätti saksalaisen Leverkusenin riveissä vuonna 2011.

Hyypiän suurimpia saavutuksia ovat Mestareiden Liigan voitto vuonna 2005, Uefa Cupin voitto 2001 sekä FA Cupin voitto 2001 ja 2006. Hyypiä pelasi Suomen A-maajoukkueen riveissä yhteensä 105 ottelua, joissa syntyi viisi maalia.

Pelaajauransa jälkeen Hyypiä siirtyi valmennuspuolelle ja hän on työskennellyt päävalmentajana Leverkusenissa, Brightonissa ja FC Zürichissa. Hyypiän viimeisin päävalmentajapesti FC Zürichin kanssa päättyi toukokuussa 2016. Hyypiä liittyi syyskuun alussa Veikkausliiga-joukkue FC Hakan valmennustiimiin.

Tästä pääset muistelemaan Hyypiän tunteikkaita jäähyväisiä Liverpoolin paidassa vuodelta 2009.

Myös Urheiluruudussa käytiin läpi Hyypiän upeaa uraa Liverpoolin paidassa.

Tuoreimmat

HJK nollasi HIFK:n – katso huippuhetket sunnuntain otteluista

Veikkausliigassa pelattiin sunnuntaina neljä ottelua. HIFK joutui kauden toisessa Stadin derbyssä tunnustamaan HJK:n paremmakseen 3-0-numeroin.

Arsenalista ja Manchester Unitedista tutun Danny Welbeckin ura jatkuu Valioliigassa

Danny Welbeck allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen Valioliigassa pelaavan Brightonin kanssa. Lue lisää ja katso Welbeckin TOP10-maalit.

Arizonan huippulupaus Barrett Hayton lainalle Ilvekseen

Viime kaudella Arizona Coyotesin NHL-joukkueeseen noussut Barrett Hayton on seuran ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2018 ja MM-kultaa voittaneen Kanadan alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kapteeni.

Kimi Räikkösen kuolemattomat lausahdukset

Mitä Kimi oli tekemässä, kun Michael Schumacherille luovutettiin palkinto ennen tämän uran viimeistä kilpailua vuonna 2006?

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.