Video: Suomelle katkera välierätappio Yhdysvaltoja vastaan – katso maalikooste

Nuorten Leijonien upea taistelu päättyi katkeralla tavalla, kun Yhdysvallat eteni jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-finaaliin. Yhdysvallat voitti jännittävän välieräottelun lukemin 4–3. Suomi kohtaa pronssiottelussa Venäjän.

USA siirtyi avauserässä johtoon Alex Turcotten osumalla ajassa 12:39. Kasper Simontaival toi kuitenkin Suomen puolitoista minuuttia myöhemmin tasoihin komean ylivoimakuvion päätteeksi.

USA karkasi toisessa erässä kahden maalin karkumatkalle John Farinaccin ja Matthew Boldyn maaleilla. Farinacci onnistui läpiajosta ja Boldyn 3–1 johtomaali syntyi ylivoimalla.

Nuoret Leijonat esitti kolmannessa erässä upean kirin kahden maalin takaa tasoihin. Ensin Kasper Simontaival iski illan toisella osumallaan Suomen maalin päähän ajassa 51:38, ja Roni Hirvonen survoi maalin edustalta pelin tasoihin ajassa 56:17.

USA:n sankariksi ja ottelun ratkaisijaksi nousi Arthur Kaliyev, jonka tarkka rannelaukaus painui vastustamattomasti yläkulmaan ajassa 58:44.

Suomen MM-turnaus päättyy ensi yönä pronssiottelussa Venäjää vastaan. Venäjä hävisi oman välieräottelunsa Kanadalle lukemin 5–0. Pronssiottelu alkaa keskiviikkoaamuna Suomen aikaa kello 00.30. Kanadan ja USA:n välinen loppuottelu starttaa kello 04.30.

Katso Kanada-Venäjä välieräottelun maalikooste

Tuoreimmat

162 ottelua NHL:ssä pelannut Joe Morrow siirtyy Porin Ässiin

Ässät on tehnyt loppukauden mittaisen sopimuksen puolustaja Joe Morrow’n kanssa. 28-vuotias kanadalaispuolustaja on pelannut urallaan 162 NHL-ottelua, 174 AHL-ottelua ja 22 KHL-ottelua.

Veikkausliigan pelaajasiirrot kaudella 2020-2021

Katso päivittyvästä artikkelista kaikki Veikkausliigan pelaajasiirrot kaudella 2020-2021.

Red Bull Läpimurto: Jakso 15 – Wisehockeyn älykiekkotilastot

Mitä älykiekkotilastoja Liiga-pelaajat seuraavat itse? ed Bull Läpimurto -dokumenttisarjan kolmannen kauden 15. jaksossa tutustutaan Wisehockeyn älykiekkotilastoihin.

Video: FC Barcelonan tiki-taka jalkapallo oli parhaimmillaan taidetta

FC Barcelona oli usean vuoden ajan maailman paras joukkue. Barcan pelaamista oli yksinkertaisesti maagista katsella, kun Lionel Messi, Andres Iniesta, Sergio Busquets, Cesc Fabregas ja keskikentän moottorina operoinut Xavi pitivät vastustajia pilkkanaan.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.