Yleisurheilun EM-kisat on peruttu

Urheilu247 - urheilu-uutisia ja urheilumaailman tapahtumia

Yleisurheilun EM-kisat on peruttu koronaviruspandemian takia. Kisat oli tarkoitus järjestää elokuun lopussa Ranskan pääkaupungissa Pariisissa.

Ranskalaislehti L’Equipe kertoo verkkosivuillaan, että kisoja ei siirretä myöhempään ajankohtaan, vaan ne on peruttu kokonaan. Päätöksen asiasta tekivät Euroopan yleisurheiluliitto ja Ranskan yleisurheiluliitto.

– Olemme käyneet paljon keskusteluja viimeisen kuukauden aikana. Tutkimme loppuun asti kaikki mahdollisuudet, mutta jouduimme valitettavasti tekemään tämän päätöksen, EM-kisojen järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Jean Gracia kertoi L’Equipelle.

Tokion olympialaiset siirtyivät aikaisemmin ensi vuodelle, joten tänä vuonna ei nähdä lainkaan yleisurheilun arvokisoja. Myös kaikki Timanttiliigan kilpailut touko- ja kesäkuulta on tähän mennessä peruttu.

Lähde: L’Equipe

Tuoreimmat

Lue myös nämä