Zlatan siirtymässä AC Milaniin?

Italialaisen Calciomercaton mukaan Zlatan Ibrahimovic on lähellä siirtoa AC Milaniin.

Manchester Unitedista MLS:n LA Galaxyyn siirtyneen ruotsalaisen arveltiin menevän Yhdysvaltoihin jäähdyttelemään uraansa, mutta huikeassa vireessä ollut 37-vuotias Zlatan on herättänyt kiinnostusta eurooppalaisissa huippuseuroissa. Zlatan viimeisteli tällä kaudella LA Galaxyn riveissä 22 maalia 27 ottelussa ja antoi yhteensä seitsemän maalisyöttöä.

Zlatanin sopimus loppuu tämän vuoden lopussa ja Calciomercaton mukaan AC Milanin valmentaja Gennaro Gattuso on kiinnostunut hankkimaan ruotsalaisen riveihinsä tammikuussa kauden loppuun kestävällä sopimuksella. Siirto on vain Zlatanin hyväksymistä vaille valmis.

Zlatan on edustanut AC Milania aikaisemmin kahden kauden ajan vuosina 2010-2012 ja hän pelasi tuona aikana 85 ottelua, joissa syntyi 56 maalia.

Tuoreimmat

Näin käy Veikkausliigassa – FC Inter, KuPS ja SJK haastavat HJK:n – sarjanousijoilla edessä vaikea kausi

Veikkausliigan kausi 2021 polkaistaan käyntiin lauantaina 24. huhtikuuta. Lue ennakko alkavasta kaudesta.

Our Dream – Story of the EURO2020 qualifiers – Tribuuttivideo Huuhkajille

Jalkapallon EM-kisat käynnistyvät 11. kesäkuuta. Katso Urheilu247:n tekemä tribuuttivideo Huuhkajille!

Video: Upeimmat hetket El Clásicossa

Real Madridin ja Barcelonan välinen El Clásico on tarjonnut vuosien varrella unohtumattomia hetkiä.

Katso minidokumentti yhdestä maailman suurimmasta ottelusta – El Clásico

El Clasico kerää TV-vastaanottimien ääreen satoja miljoonia katsojia.

Lue myös nämä

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi!
Kirjoita nimesi tähän

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.